Just tätä arkea

Mukavan paahteinen teelaatu. Huomenta meidän keittiöstä!

Kolme fiktiivistä adhd-sankaria

Olen huvitellut viime päivinä etsimällä tietoa fiktiivisistä sankareista, joilla on adhd. Sellaisia joilla voisi olla adhd on hurjan paljon. Adhd-tyyppinen toiminta tarkoittaa vauhtia ja vetäviä juonenkäänteitä, joista mikä vain kertomus hyötyy. On Ville Vallaton, Peppi Pitkätossu, Aku Ankka ja Tikru. Meneviä, spontaaneita ja nenäänsä pidemmälle ajattelemattomia kavereita kaikki. No Tikrun lisäksi Puolen hehtaarin laakson joka ikisellä hahmolla voisi olla jokin diagnoosi, jos heidät tohtorille raijaisi.

Mutta entäs sitten "varmat" tapaukset?
Tässä kolme kiinnostavaa.

1.

Modern Family -sarjan isä Phil Dunphy tietysti. Ekalla tuotantokaudella (jakso 18) on osuva episodi, jossa perheen nuorimmalla epäillään adhd:ta, mutta isä korjaa potin. Mainio kuvaus siitä, mitä kaikkea voi sisältyä pieneen matkaan pisteen a ja pisteen b välillä, jos keskittymiskyky on hiukan tai vähän enemmänkin puutteellinen.

2.

Sitten on Rick Riordanin kirjojen sankarimaailma. Salamavaras avaa viisiosaisen USA:ssa supersuositun kirjasarjan ja esittelee Percy Jacksonin, joka kärsii tarkkaavaisuushäiriöstä ja lukiongelmista. Koulunkäynti on täyttä tuskaa, oppi ei vaan tartu päähän ja aina ollaan ongelmissa. Percyn tapauksessa syynä on se, että hän on puolijumalan poika, sankari, joka on nopeine reaktioineen kuin luotu taistelukentille ja haastaviin tilanteisiin. Ja niitähän riittää. Saan iloa ajatuksesta, että meissä adhd-ihmisissä on kaikissa sankarin siemen. Soveltuu Harry Potter -ikäisille. Salamavarkaasta on tehty saman niminen elokuva, mutta se ei ollut aivan napakymppi.

3.

Elokuvamaailmasta löytyy kuitenkin kiinnostavampikin tapaus, jossa päähenkilöllä on tarkkaavaisuushäiriö, Mike Millsin ohjaama Thumbsucker - Kultainen nuoruus (2005). Justin Cobb on 17-vuotias poika, joka on pulassa. Justin on fiksu, mutta ahdistunut, mikään ei tunnu onnistuvan. Ainoa helpotus on peukalon imeminen, jota poika vain ei pysty lopettamaan. Tavattuaan lopulta oikean ihmisen saa Justin adhd-diagnoosin kuten myös Ritalin-reseptin, jolla onkin maaginen vaikutus. Pojan elämä lähtee nousukiitoon. Kohtuullisuus ei kuitenkaan ole Justinin juttu, vaan hän päätyy yliannostelemaan lääkitystä ja romuttaa elämänsä jälleen kerran. Mutta siitäkin noustaan. Elokuva on must kaikille adhd:sta ja lääkityksestä kiinnostuneille, eikä ihan suotta aiheuttanut sensaatiota Sundance-festareilla ilmestyttyään.

Pieni elokuva add:sta

Viisas ja hyvin havainnollinen lyhytelokuva siitä, miten add-lapsen (ja aikuisenkin) mieli lähtee lentoon.
Liikutuin.

Tekijän saatesanat:

This short movie is to raise awareness of ADD-I in a less comedic way but so that it was still light- hearted. Instead of being very literal with the symptoms of this disorder I tried to represent them in a metaphorical way.

I kept the symptoms quite obvious at the beginning with the pen fiddling and feet tapping as this is the shot of the boy in the ʻreal worldʼ and when he starts to daydream, you are seeing how his brain works. It is an inconsistent clip to show that the brain of a person with ADD-I is very cluttered sometimes and yet it can also be blurred and zoned out at other times. The wall represents the concentration barrier which ʻnormalʼ people would be able to climb up to to the top of because they have the mental ability to do so but this character cannot and becomes angry and stressed out due to his ADD. The field is supposed to resemble him zoning out and losing himself in his own ʻADD worldʼ which is where he goes running to after he becomes to worked up about the wall.

There are also little additions to the film that I have added which I wonʼt be mentioning but if you pick up on them as symbolising ADD symptoms then let me know what you have discovered. 

Jessie Codling

Pohdiskelua

Paljon uutta pohdittavaa. Kaikki on suunnilleen samanlaista, mutta minä olen nyt erilainen. Samanlainen, mutta erilainen. Olenko tämä edes minä? Olen kyllä, vaikka voisi luulla Hamletiksi.

Kävin alkuviikosta kuittaamassa itseni ulos keskussairaalan polilta. Siedän adhd-lääkitystä hyvin. Verenpaineeni olikin nousemisen sijaan pudonnut. Kuulemma niinkin voi käydä, kun stressi alkaa purkautumaan. Mutta siis, nyt kun nuo sydänmutkat on selvitetty, olen tavispotilas, jonka ei tarvitse enää liikkua kunnan palveluita kauemmas. Sopii minulle.

Niin se stressi. Elämäni sana. Minulla on ollut stressioireita niin kauan kuin pystyn muistamaan. Ihan koko elämäni. Joskus katastrofaalisen paljon, joskus vähemmän, mutta aina se on siellä ollut. Pienenä tyttönä sattui mahaan ja sattui päähän. Ei tullut uni. Yökötti. Ja aikuisena sattuu mahaan, ja sattuu päähän. Ei tule uni. Yököttää. Mutta nyt, lääkityksen avulla, ensimmäistä kertaa elämässäni, saatan päästä tästä stressioravanpyörästä ulos. Huh!

Ajateltavaa riittää. Muu perheeni mennä kouhottaa elämässä eteenpäin täydessä sekamelskassa. Vauhtia ja tapahtumia riittää. Päätä lyödään seinään ja sitten seuraavaan seinään ja senkun mennä puksutetaan. Ja sitten minä, tämä suvun rauhallinen ja pärjäävä tapaus, olenkin se, joka nostaa kädet ylös. Antaudun! Lääkitys! Olenko säälittävä lälläri muihin verrattuna? Pohdin tätä lääkärille, ja sain jonkinlaisen synninpäästön.

Sillä tieto lisää tuskaa. Ikinä en ole päässyt siihen, mihin olen pyrkinyt ja mihin mielestäni pystyisin. Aina olen tähdännyt korkealle ja sitten pudonnut alas. Tähdännyt ja pudonnut, tähdännyt ja pudonnut. Kiusallisen tietoisena joka ikisestä mokastani. Ja siitä, miten vähemmän taitavat ihmiset onnistuvat kuitenkin aina paremmin. Olen ollut kateellinen. Ja kerta toisensa jälkeen pettänyt omat odotukseni. Jossain vaiheessa odotukset eivät enää olleet kummoiset. Hyvä jos saan edes jotain valmiiksi.

Ei se, etten ole yliaktiivinen helpota sitä, miten adhd minua on rusikoinut. Kirjainyhdistelmä on muokannut minunkin minäkuvaani lapsesta asti: jospa onnistuisin tällä kertaa? En onnistunut taaskaan.
Mikä minua oikein vaivaa?

Mutta nyt sitten.

Jatkolähetteessäni kuntapuolelle lääkäri totesi, että lääkityksen aloittaminen tarkoittaa usein niin suurta elämänmuutosta, että useimmat hyötyisivät psykoterapiasta kaiken mielenmyllerryksen keskellä. Tämä Hamlet ei ihmettele tuota kommenttia. Sillä ilman lääkitystä oli paljon helpompi työntää pää pensaaseen ja sulkea silmät maailman realiteeteilta. Tämä uusi mielen selkeys laittaa liikkeelle paljon ajatuksia.

Olen utelias!

Mitä kuuluu kaksi viikkoa lääkityksen aloittamisen jälkeen?

Kiitos hyvää.

Ihan ekat lääkepäivät, jep, ne olivat takkuisia. Sivuoireet yllättivät pahan kerran. Mutta jos nyt ihan järkevästi ajattelen, niin ei minun olisi pitänyt yllättyä, koska jos joku saa hämäriä tuntemuksia yhtään mistään niin se olen minä. Kun jotain jännää tapahtuu, niin ah, huimaa, ah, mahaan sattuu, ah, on kumma olo. That's me.

Pahin olo kesti ehkä kolme-neljä päivää. Ja juuri pahimmillaan kirjoitin hiukkasen dramaattisen Lääkitty-postaukseni. Mutta sitten alkoi näkyä valoa. Silti, minuun jäi kumma ahdistusolo, epämääräinen painava ikävä möykky jossain sisuksissa. Siellä se oli, vaikka mielentila olisi ollut mikä. Tunne tuli alkuillasta, kun lääke alkoi menettää voimaansa, eikä sitä päässyt oikein millään pakoon. Minun olisi pitänyt tuplata lääkemäärä viikon jälkeen, mutta epäröin. Koska se, mikä menee ylös, tulee alas, ja mitä enemmän menee ylös, sitä enemmän tulee alaskin. Tuplalääkemäärällä ahdistaa tuplasti. Kai? Näin ainakin järkeilin. Ja mietin allapäin, että olenko kuitenkaan valmis tähän lääkitykseen, jos sillä on tällainen pysyvä vaikutus minuun.

Mutta ei kun vaan kokeilemaan. Ja kas - sinne häipyivät sisusmöykyt. Aika hämmästyttävää. Näin sen sitten kai kuuluu ollakin, kun lääkemäärä on oikea.

Entä sitten se lääkkeen teho, auttaako? 

Lainaan tässä miestäni, joka huudahti joku päivä sitten spontaanisti, että "Kiitos lääke!" Ja sitten katsoi minuun että hupsis, ihan hyvä olit ennenkin, MUTTA.

On tapahtunut tällaista:

Nukun paremmin kuin koskaan.
Ajatuksenikin rauhoittuvat illalla nukkumaan mennessä, eivätkä kiihdytä tahtia puolen yön aikaan, kuten ennen.
Ja siitä seuraa se, että olen aamulla pirteä.
Ja sitten on käynyt niin, että olen valmistautunut ja ollut ajoissa.
On käynyt niin, että olen tuntenut itseni sosiaalisemmaksi.
On käynyt niin, etten uppoa enää sijaistoimintoihin. Ennen luin ruokatauolla pienen pätkän kirjaa ja hups - meni neljä tuntia. Nyt luen sen puoli tuntia ja pystyn lopettamaan.
Olen viimeistellyt ja loppuunsaattanut projekteja.
Kaupassa käyminen ei enää tunnu uuvuttavalta ajatukselta, kuten eivät monet muutkaan arkipuuhat.

Olen myös huomannut, että "yliaistini" on pois päältä. Minulta jää joskus asioita huomaamatta, mikä on aika ennenkuulumatonta. Ennen huomasin ja havainnoin koko ajan ihan kaiken, ja siksi väsyin. Tämä on toisaalta vähän kirpaisevaakin, on kivaa olla tsärppänä ja havaita ihan kaikki heti ja tässä, mutta käsitän, että tämä tsärppyys on myös esteeni. Aivot väsyvät, kun eivät jaksa sulkea ärsykkeitä ulos.

Viikonloppuna olin päivän ilman lääkettä. Se oli opettavaista. Vietin päivän nenä kirjassa ympäristöä paeten, ja olin silti väsynyt kaikesta. Olin entinen itseni. Naps tuosta noin vaan. Ero oli iso, valtavan iso, isompi, kuin olin tajunnutkaan.

Mitä ei ole tapahtunut:

Minulle vaikeimmat jutut eivät edelleenkään ole helppoja. Ne ovat vähemmän vaikeita, mutta eivät helppoja. Akilleenkantapäät ovat edelleen olemassa. Niitä on helpompi hallita, mutta poissa ne eivät ole.

Sekin on tullut huomattua, etten ole huumattu. Ei kerrassaan mitään sen suuntaisia tuntemuksia. Kun lääke toimii, tunnen itseni ihan, no, tavalliseksi. Ihan niin kuin yleensäkin. Ainoa ero on se, että asioita tapahtuu enemmän, minä saan niitä aikaan enemmän. Ja juuri hyvä niin.

Varhaiset seurustelusuhteet pistävät pään ihan sekaisin (?)

Aamun Iltsikka tietää kertoa Georgian yliopiston tutkimuksesta, jossa on havaittu, että varhaiset seurustelusuhteet ovat varoitusmerkki riskikäyttäytymisestä aikuisiällä.
Nuoria oli seurattu seitsemän vuoden ajan, 11 vuoden iästä alkaen. Havaittiin, että ne, jotka aloittivat seurustelun aikaisin, olivat myös suuremmassa vaarassa aloittaa hupulielämän. Nuppi sekaisin ja koulukirjat kaakkoon. Ja kaikki tämä saattoi johtaa aikuisiässä masentuneisuuteen ja syrjäytyneisyyteen.

No niin. Tässä vaiheessa minun päässäni syttyi pieni merkkivalo, joka välkytti: adhd, adhd, adhd. Addille tyypillinen taipumus hakeutua elämyksiin ja seikkailuihin taatusti myös laittaa puntit väpättämään vastakkaiselle sukupuolelle helpommin kuin normikoululaisella. Myös päihdehakuisuus kuulostaa surullisen tutulta kuvaukselta. Se, että varhainen seurustelu itsessään johtaisi yhtään mihinkään taas tuntuu lähinnä vitsikkäältä. Oikeasti. Villi veikkaus: en ole ainoa adhd, jolla on kokemusta molemmista. Toki varhaisiin seurustelusuhteisiin ja myöhemmin päihteiden pariin voi myös ajaa vaikkapa kodin turvattomuus, mutta eipä unohdeta tätä kirjainyhdistelmää.

Eikä varsinkaan lietsota sotaa pieniä tyttö- ja poikaystäviä kohtaan.
Rakkautta ja välittämistä ei ole yhtään liikaa tässäkään maassa.

IS: Tutkimus paljastaa: Aikaisin aloitettu seurustelu pistää pään sekaisin

Tutkijoiden mukaan varhaiset seurustelusuhteet ovat varoitusmerkki riskikäyttäytymisestä aikuisiällä. Nuoruusiän romanttiset suhteet voivat liittyä vanhemman iän riskikäyttäytymiseen ja jopa vaaralliseen elämään, yhdysvaltalaiset tutkijat uskovat.

Georgian yliopistossa tehtiin pitkittäistutkimus, jossa tarkasteltiin koululaisten seurustelusuhteiden vaikutusta heidän akateemiseen elämään. Nuoria seurattiin yli seitsemän vuoden ajan alkaen heidän 11. ikävuodestaan.

Tutkimuksessa ilmeni, että aikaisin seurustelun aloittaneet opiskelevat nuoret pärjäsivät kaikkein huonoiten aikuisuuden alkaessa – verrattuna niihin nuoriin, jotka aloittivat seurustelun myöhemmin tai eivät olleet aloittaneet vielä ollenkaan. Kun nuorella ei ollut juurikaan kokemusta seurustelusta, hän loisti opinnoissaan todennäköisesti paremmin kuin seurusteleva toverinsa.

Samalla tutkittiin myös seurustelun vaikutusta alkoholin ja huumeiden käyttämiseen. 11-vuotiaana seurustelun aloittaneet nuoret olivat suuremmassa vaarassa aloittaa päihdyttävien aineiden käytön. Tutkijoiden mukaan tämä voi johtaa masennuksen puhkeamiseen helpommin kuin heillä, joilla ei ole kokemusta romanttisista suhteista tai jotka olivat aloittaneet seurustelun vasta aikuisiän kynnyksellä.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288549386606.html 

Lisää tietoa tutkimuksesta:
http://www.publichealth.uga.edu/hpb/news/dating-middle-school-leads-higher-dropout-drug-use-rates

Adhd-testejä aikuisille netissä

Ennen kun sain diagnoosin, minulle oli kovasti iloa netistä löytyvistä testeistä, ne kun vahvistivat vahvat epäilykseni. Nytpä ilahduin, kun huomasin, että netistä löytyy niitä nykyään paremmin, ja vieläpä mahtavia lomakemuotoisia, joissa ei meidän keskittymishäiriöisten tarvitse itse laskeskella tuloksia.

Suomeksi:
https://www.vastaamo.fi/adhd-testi/

Englanniksi:
SAAST, Version 2011.1, 22 kysymystä
Jasper-Goldberg-testi, 24 kysymystä
ASRS-v1.1, kuuden kohdan pikatesti

Add, eli inattentiivinen adhd (tarkkaamaton, ei yliaktiivinen adhd) ei välttämättä näy testeissä ihan yhtä mutkattomasti kuin hyperaktiivinen adhd, joten voi olla valaisevaa tutkiskella myös Wikipedian artikkelissa kuvattua oireistoa:

Examples of observed symptoms

Children

• Failing to pay close attention to details or making careless mistakes when doing school-work or other activities

• Trouble keeping attention focused during play or tasks

• Appearing not to listen when spoken to (often being accused of "daydreaming")

• Failing to follow instructions or finish tasks

• Avoiding tasks that require a high amount of mental effort and organization, such as school projects

• Frequently losing items required to facilitate tasks or activities, such as school supplies

• Excessive distractibility

• Forgetfulness

• Procrastination, inability to begin an activity

Adults

• Often making careless mistakes when having to work on uninteresting or difficult projects

• Often having difficulty keeping attention during work, or holding down a job for a significant amount of time

• Often having difficulty concentrating on conversations

• Having trouble finishing projects that have already been started

• Often having difficulty organizing for the completion of tasks

• Avoiding or delaying in starting projects that require a lot of thought

• Often misplacing or having difficulty finding things at home or at work

• Disorganized personal items (sometimes old and useless to the individual) causing excessive "clutter" (in the home, car, etc.)

• Often distracted by activity or noise

• Often having problems remembering appointments or obligations, or inconveniently changing plans on a regular basis