Adhd, tämä uusi ilmiö

Minua niin ärsyttävät nämä joka nettikeskusteluun sikiävät kommentit siitä, miten adhd on keksitty nykyajan "sairaus", ja siitä kärsivät lapset ovat
a) ihan tavallisia vilkkaita lapsia, joita vanhemmat eivät vain osaa kasvattaa tai
b) huonojen vanhempien pilaamia muksuja. Ja lääkityshän luonnollisesti on sitä varten, että nämä laiskat vanhemmat tahtovat huumata lapsensa hiljaisiksi. Että lisääntyneet adhd-diagnoosit johtuvat vain siitä, että vanhemmuus on nykyään niin hukassa. Hohhoijaa! Up yours, sanoisin, jos en olisi niin mukava ihminen.

Otetaanpa pieni sukuhistoriikki tähän väliin. Olen aika selkeästi perinyt adhd-geenini molemmilta vanhemmiltani, mutta tarkastellaanpa tässä isäni sukua.
 

Isoisoisäni oli legendaarinen hahmo paikkakunnalla. Tunnettu bisnes- peli- ja kauppamies, jolla ei raha kauaa käsissä pysynyt, ja joka jätti arkiset maanviljelyshommat usein vaimolle ja itse reissasi markkinoilla ympäri Suomea. Hänen ympärillään oli aina vauhtia ja tapahtumaa, ja väkijuomatkin maistuivat. Supliikki oli mainio ja hanuri soi. Hauska ja lämminhenkinen, pidetty veijari tämä isoisoisäni, vaikka ei aina ihan käytännön ihminen ollutkaan.

Isoisäni taas oli uuttera maanviljelijä. Hän halusi lapsesta asti maanviljelijäksi, eikä mihinkään lukuammattiin. Jos sana ikiliikkuja voi kuvata ihmistä, olisi isoisäni ollut juuri sellainen. Hän hoiti yksin kaikki maatilan hommat, kävi sen jälkeen urheilemassa ja iltaisin osallistui aktiivisesti politiikkaan ja neljän paikalliseuran pyörittämiseen. Perhearkeen hän ei juuri ehtinytkään mukaan. Paikallaan hän ei ollut hetkeäkään, vielä vanhanakin hän uutisia katsoessaan keikkui koko ajan ees ja taas.

Oma isäni ei viihtynyt koulussa. Kiinnostavista aineista tuli hyvät numerot, mutta suurin osa aineista ei ollut kiinnostavia. Muutama ammattikoulutus aloitettiin ja lopetettiin kesken. Lopulta löytyi yrittäjyys luovalta alalta, jossa hän sai tehdä itse omat aikataulunsa ja olla oma pomonsa. Arjessa on silti välillä haasteita, nykyaikana yrittäjyys kun on aika erilaista, kuin vielä muutama vuosikymmen aiemmin.

Sitten tulen minä, joka kuulun tähän ketjuun, erilaisena kuin muut, mutta silti samanlaisena.

Ja sitten tulee tyttäreni: fiksu lapsi, jonka on välillä vaikea olla koulussa, kun aistiyliherkkyydet häiritsevät olemista. Kiltti lapsi, joka ei aina pysty nukkumaan ollenkaan. Reipas lapsi, jota saattavat poikkeamat kouluarjessa joskus jännittää niin paljon, että koulunkäynti muuttuu täysin mahdottomaksi.

Olen välillä leikkinyt ajatusleikkiä, että mitäpä, jos nämä vauhdikkaat isoisäni elelisivät lapsuuttaan nykypäivänä? Maatalousyhteiskunnassa tehtiin käytännön töitä, joihin purkaa tarmonsa, eikä koulun penkillä ollut pakko venyä. Maatalon pojalle oli eduksi olla menevä ja aikaansaapa. Vaimot ja piiat pitivät huolen arjen sujuvuudesta ja luonnon kiertokulku asetti raamit työelämälle. 1910-luvulla syntynyt menevä ja käytännönläheinen poika löysi kyllä paikkansa, mutta miten se onnistuu nykyajan tietoyhteiskunnassa?

Ah, niin, ja nämä nykyajan lääkkeet. Kultaisina vanhoina aikoina lapsia lääkittiin lääkkeillä, joissa oli heroiinia ja morfiinia (yskänlääkkeet, joita oli joka lääkekaapissa) sekä amfetamiinia (mm. suosittu särkylääke Hota-pulveri). Oopiumia sai ostaa kulkukauppiailta eri vaivoihin, ennen kuin apteekkijärjestelmä vakiintui, ja kokaiini oli hyvä tapa vieroittautua tupakanpoltosta. Että jos puhutaan nykyajan huumelääkkeistä, niin kannattaapa tuota vähän tutustua historiaan. Pieni annos metyylifenidaattia on vain pieni annos metyylifenidaattia, se ei huumaa lasta, vaan ainoastaan auttaa lapsen aivoja toimimaan samaan tapaan kuin muidenkin lasten aivot toimivat.

Mikä on add? Osa 1

Sanan adhd tietävät useimmat, sitä käytetään arkikielessäkin synonyyminä vähän vauhdikkaammille vipeltäjille. Adhd tulee sanoista attention deficit hyperactivity disorder, eli suomeksi tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö. Add:sta on tiputettu hyperactivity pois, eli addi on tarkkaavaisuushäiriöinen, joka ei ole ylivilkas.

Se, että tarkkaavaisuushäiriöiden taustalla todella on elimellinen, neurologinen syy on aika uusi tieto. Pitkään on oletettu, ja jotkut edelleen olettavat, että vanhemmat ovat ensin kasvattaneet ylivilkkaat lapsensa pieleen ja sitten lääkitsevät nämä hiljaisiksi huumelääkkeillä. Hahhah. Ehkä tuo ajatus on syntynyt siitä, että koska kyseessä on vahvasti periytyvä ominaisuus, on hulivilivanhemmilla mahdollisesti hulivilijälkikasvua ja ulkopuolisen tarkkailijan silmiin meno voi olla vähän erikoista. 

Mutta vakavasti: tarkkaavaisuushäiriöiden taustalla on dopamiinin puute aivoissa. Addit ja adhd:t saavat tehdä lapsesta asti valtavasti ylimääräistä työtä, että saavat yskähdellen toimivat aivonsa pysymään menossa mukana. Se, miten piirteet sitten näkyvät, niitä tarinoita on yhtä paljon kuin on meitä tapauksiakin. 

Käytännössä

Aivot eivät kykene suodattamaan kaikista maailman ärsykkeistä niitä juuri siihen hetkeen oleellisia, vaan kaikki käy päälle rynnäköllä; nähdyt asiat, äänet, hajut, tuntemukset. Osa lapsista reagoi tähän aistien ylitulvaan riehumalla, osan aivot napsahtavat hetkittäin pois päältä jäähdytelläkseen. (Tässä yksi olennainen adhd:n ja add:n ero.) Aikuistumisen myötä tätä opitaan jonkin verran hallitsemaan ainakin käytöksen tasolla.

Koska dopamiini liittyy aivojen palkkiojärjestelmään ("työ palkitsee tekijänsä"), saa sen puute aikaan sen, että työ ei todellakaan palkitse tekijäänsä. Jos tehtävä ei ole mielekäs, aivot taistelevat sen suorittamista vastaan sen sijaan, että auttaisivat siinä. Aika tuhoisaa esimerkiksi koulunkäynnille. Ja tämän vuoksi meillä aikuisillakin tuppaavat tylsät velvollisuudet kasaantumaan siihen pisteeseen, että ne on pakko tehdä välttääkseen katastrofin. Ongelma näkyy vaikkapa kodin puhtaanapidossa tai työtehtävissä. 

Onko ikkunoiden pesemättömyys katastrofi? Ei todellakaan. Ellei pesemisestä ole kulunut vuosia ja kevätaurinko paistaa niihin paljastaen todella kaamean todellisuuden täynnä kuononjälkiä ja rasvaisia sormenjälkiä. Himosiisti anoppi on tulossa muutaman tunnin kuluttua kylään ja tiedät kohtaavasi jäätävää halveksuntaa. On mahdollista, että ne voi silti pestä vain sisäpuolelta. Sitten huomaat, että muukin kämppä on kaameassa kunnossa ja nyt jokainen minuutti merkitsee. Siivoat raivolla ja itku silmässä siihen asti, että anoppi koputtaa etuoveen ja sinä ryntäät vessaan korjailemaan ripsiväriä ja kokoamaan itsesi. Ehkä tällainen tilanne on tuttu monelle muullekin, mutta tarkkaavaisuushäiriöisellä se toistuu joka tilanteessa ja jokaisella elämän osa-alueella.

Tarkkaavaisuushäiriö näyttelee osaa myös aikakäsityksessä, sosiaalisessa kanssakäymisessä, organisointikyvyissä, kehon tuntemuksissa. Se näkyy ali- ja ylikeskittymisenä, riippuvaisuuksina, riskikäytöksenä, univaikeuksina. Se voi näkyä myös impulsiivisena käytöksenä, toimit ennen kuin ajattelet. 

Hyvin usein kaikesta tästä mokailusta seuraa se, että tarkkaavaisuushäiriöisellä on huono itsetunto ja monenlaisia riittämättömyyden tunteita, jotka sitten ilmenevät masennuksena ja ahdistuksena. Juuri tämä on yksi iso syy, miksi lasten kohdalla näiden häiriöiden tunnistaminen on niin tärkeää.

Nyt minun on palattava ikävämpien velvollisuuksien pariin, muuten työkatastrofi uhkaa. Jatkan aiheesta myöhemmin!