Näytetään tekstit, joissa on tunniste Concerta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Concerta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Mitä kuuluu kaksi viikkoa lääkityksen aloittamisen jälkeen?

Kiitos hyvää.



Ihan ekat lääkepäivät, jep, ne olivat takkuisia. Sivuoireet yllättivät pahan kerran. Mutta jos nyt ihan järkevästi ajattelen, niin ei minun olisi pitänyt yllättyä, koska jos joku saa hämäriä tuntemuksia yhtään mistään niin se olen minä. Kun jotain jännää tapahtuu, niin ah, huimaa, ah, mahaan sattuu, ah, on kumma olo. That's me.

Pahin olo kesti ehkä kolme-neljä päivää. Ja juuri pahimmillaan kirjoitin hiukkasen dramaattisen Lääkitty-postaukseni. Mutta sitten alkoi näkyä valoa. Silti, minuun jäi kumma ahdistusolo, epämääräinen painava ikävä möykky jossain sisuksissa. Siellä se oli, vaikka mielentila olisi ollut mikä. Tunne tuli alkuillasta, kun lääke alkoi menettää voimaansa, eikä sitä päässyt oikein millään pakoon. Minun olisi pitänyt tuplata lääkemäärä viikon jälkeen, mutta epäröin. Koska se, mikä menee ylös, tulee alas, ja mitä enemmän menee ylös, sitä enemmän tulee alaskin. Tuplalääkemäärällä ahdistaa tuplasti. Kai? Näin ainakin järkeilin. Ja mietin allapäin, että olenko kuitenkaan valmis tähän lääkitykseen, jos sillä on tällainen pysyvä vaikutus minuun.

Mutta ei kun vaan kokeilemaan. Ja kas - sinne häipyivät sisusmöykyt. Aika hämmästyttävää. Näin sen sitten kai kuuluu ollakin, kun lääkemäärä on oikea.

Entä sitten se lääkkeen teho, auttaako? 


Lainaan tässä miestäni, joka huudahti joku päivä sitten spontaanisti, että "Kiitos lääke!" Ja sitten katsoi minuun että hupsis, ihan hyvä olit ennenkin, MUTTA.

On tapahtunut tällaista:


Nukun paremmin kuin koskaan.
Ajatuksenikin rauhoittuvat illalla nukkumaan mennessä, eivätkä kiihdytä tahtia puolen yön aikaan, kuten ennen.
Ja siitä seuraa se, että olen aamulla pirteä.
Ja sitten on käynyt niin, että olen valmistautunut ja ollut ajoissa.
On käynyt niin, että olen tuntenut itseni sosiaalisemmaksi.
On käynyt niin, etten uppoa enää sijaistoimintoihin. Ennen luin ruokatauolla pienen pätkän kirjaa ja hups - meni neljä tuntia. Nyt luen sen puoli tuntia ja pystyn lopettamaan.
Olen viimeistellyt ja loppuunsaattanut projekteja.
Kaupassa käyminen ei enää tunnu uuvuttavalta ajatukselta, kuten eivät monet muutkaan arkipuuhat.

Olen myös huomannut, että "yliaistini" on pois päältä. Minulta jää joskus asioita huomaamatta, mikä on aika ennenkuulumatonta. Ennen huomasin ja havainnoin koko ajan ihan kaiken, ja siksi väsyin. Tämä on toisaalta vähän kirpaisevaakin, on kivaa olla tsärppänä ja havaita ihan kaikki heti ja tässä, mutta käsitän, että tämä tsärppyys on myös esteeni. Aivot väsyvät, kun eivät jaksa sulkea ärsykkeitä ulos.

Viikonloppuna olin päivän ilman lääkettä. Se oli opettavaista. Vietin päivän nenä kirjassa ympäristöä paeten, ja olin silti väsynyt kaikesta. Olin entinen itseni. Naps tuosta noin vaan. Ero oli iso, valtavan iso, isompi, kuin olin tajunnutkaan.

Mitä ei ole tapahtunut:


Minulle vaikeimmat jutut eivät edelleenkään ole helppoja. Ne ovat vähemmän vaikeita, mutta eivät helppoja. Akilleenkantapäät ovat edelleen olemassa. Niitä on helpompi hallita, mutta poissa ne eivät ole.

Sekin on tullut huomattua, etten ole huumattu. Ei kerrassaan mitään sen suuntaisia tuntemuksia. Kun lääke toimii, tunnen itseni ihan, no, tavalliseksi. Ihan niin kuin yleensäkin. Ainoa ero on se, että asioita tapahtuu enemmän, minä saan niitä aikaan enemmän. Ja juuri hyvä niin.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Lääkitty

Voi miksei Luoja antanut vähän enemmän kärsivällisyyttä? Ihan edes vähän enemmän? Terve järki, maltillisuus, säntillisyys; näitä tuskin kaipaankaan, mutta kärsivällisyyttä, kiitos. Heti!

Lääkkeen piti vaikuttaa tunnissa. Nyt on mennyt neljä päivää. Ensin sattui päähän. Sitten ahdisti. Nyt en ole nukkunut kahteen yöhön ja olen väsymyksestä tillin tallin. Sen piti vaikuttaa tunnissa!

No joo, joo, vaikuttihan se. Myönnetään. Sain aikaan monia asioita. Mutta nämä sivuoireet, ne laittavat epäilemään. Miten keskityt, kun olet valvonut kolme vuorokautta putkeen? Tai kun tunnet itsesi jänikseksi ajovaloissa? Tai kun tuntuu, että joku naputtelisi lekalla ohimoihin? Tai näitä kaikkia samaan aikaan?

Olen aina ollut lääkevastainen ihminen ja kun kerran olen siihen pisteeseen päätynyt, että otan ilomielin vastaan tällaisen kohulääkkeen, niin kohulääke saisi olla kiitollinen ja palvella hyvin.

Yritän googlata, ja minulle kerrotaan, että oireet menevät ohi päivissä, viikoissa tai sitten eivät ollenkaan.

Google osaa ehdottaa näitä hakutermejä:
Concerta sleeping problems
Concerta anxiety
Concerta side effects

Itse asiassa Google osaa ehdottaa niin paljon, että parempi sulkea Google. Kuulumisiin.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Concerta, päivä yksi

Vanha Ritalin-mainos lupailee vaikka mitä.
Tiedän, että ajattelin saavani apteekista purkillisen pieniä ihmeitä. Ja että ei se ihan niin yksinkertaista ole. Lääkäri kyllä näytti minulle lomakkeen sivuvaikutuksista, mutta enpä sille juuri korvaani lotkauttanut. Joillekin sellaisia saattaa tulla, mutta tuskin minulle. Uusi, tehokas, mahtava minä vain odotti tullakseen purkista ulos. Juuri sillä sekunnilla.

Ihmeeltä se heti aluksi tuntuikin. Jo aamulla sykyttänyt päänsärky yltyi lääkkeen ottamisen jälkeen, mutta sen arvasinkin. Muuten olo oli mainio: hääräsin aamupäivän aikana kuntoon hämmästyttävän määrän rästissä roikkuneita töitä ja jopa maksoin laskuja. Mikä oli aika ennenkuulumatonta. Olin mukavana. Ei pahoinvointia, ei sydämentykytyksiä tai mitään muutakaan ihmeellistä.

Mutta iltapäivää kohti päänsärky yltyi ja yltyi ja lopulta olo oli kuin pahassa migreenikohtauksessa. Mieli jähmeä, silmät hitaasti liikkuvat ja ohimoissa sykki saakelin kipeästi. Ahdistava olo yritti läikehtiä sydänalassa. Tarkistin lääkkeen imeytymisaikataulusta: kaamea olo alkoi silloin, kun lääkkeen vaikutus oli korkeimmillaan. Ehkä se siis kertoo siitä, että korkein lääkehuippu on minun keholleni ainakin vielä vähän liikaa.

Tätä imeytymiskäppyrää olen ihmetellyt.
Illalla olo parani, mutta olin jotenkin untelo ja lopulta myös tosi tosi väsy. Menin aikaisemmin nukkumaan, ja silti minun normaalisti hypersupervauhtiin kiihdyttävät ja unentuloa vastustavat ajatukseni seisoivat kuin ihmiset entisen Neuvostoliiton jonoissa. Yritin lukea, mutta jämähdin tuijottamaan kirjan kantta. Ja siihen simahdin.

Uneni oli pakko olla harvinaisen hyvää, koska heräsin seitsemältä täyteen vauhtiin. Seitsemältä. Ennenkuulumatonta. Pörräilin tehotyttönä ympäriinsä, lankkailin kenkiä ja etsin sukille pareja ja kaikkea muuta, mitä lauantaiaamuna seitsemältä nyt yleensä tehdään. (Normaalisti olen lauantaina seiskalta ylhäällä vain, jos bileet jatkuvat edelleen. Ja sukat saavat rauhassa olla sinkkuja vaikka koko elinikänsä.)

Otin kakkospäivän lääkkeeni yhdeksältä, ja hyvä pössis jatkui, kunnes taas iltapäivällä jumiuduin täysin. Pää on ollut vieläkin kipeä, ja nyt se leimahti täyteen särkyyn. Sat-tuu. Tässä istun. Olo on tahmea, ohimoita kiristää. Naamakin on turta. Mutta sen toiveikkaan jutun huomasin, että inhottava päänsärky alkoi tänään muutamaa tuntia myöhemmin.

Näiden ensimmäisten päivien saldo on neljä tuntia mahtavaa oloa, neljä tuntia jähmeyttä ja päänsärkyä ja sitten jo väsyttääkin. Oireiden kai pitäisi helpottaa muutamassa päivässä tai viimeistään viikossa, kunhan hermostokin tottuu uusiin meininkeihin. Sitä odotellessa. Mieliala on ihan ok: aamupäivät ovat tosi mukavia, aikaansaapia, iloisia ja rauhallisia. Lääke siis voisi tuoda tullessaan hyvääkin, kunhan ensin tullaan sinuiksi sen kanssa.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Lääkityskysymyksiä ja -vastauksia psykiatrilla

Lapset laitettu kouluun, koira pissatettu ja ensimmäinen Concerta nielaistu napaan. Järiseekö maa? Salamoiko taivas? Kohta se nähdään. Kerron huomenna, miltä ensimmäinen lääkityspäivä tuntui.

Eilen oli ensimmäinen lääkärikäyntini neuropsykiatrisella poliklinikalla. Kaikki vaikutti olevan selvää kuin pläkki: olen perusterve, ja testien mukaan edelleenkin päivänselvä adhd, joten metyylifenidaattilääkitys on ensisijainen hoitomuotoni.

Nyt kun viimeinkin lääkärin kohtasin, kysyin sen sata tyhmää ja varmaankin myös älykästä kysymystä lääkityksestä, kun kerran tyhmiä kysymyksiähän ei olekaan. Wink wink. Seuraa vapaamuotoinen tiivistelmä.


Kysymys: Menenkö psykoosiin ja löytääkö mies minut lipputangosta kotiin tullessaan, eli uskallanko aloittaa tämän lääkkeen syömisen yksin ja ilman valvontaa?

Vastaus: Lääke ei aiheuta psykoosia ihmisillä, joilla se ei ole jo tuloillaan. Tuossa iässä skitsofrenia olisi jo puhjennut, jos se olisi puhjetakseen, joten sinulla ei pitäisi olla mitään riskiä mennä psykoosiin. Metyylifenidaatti ei itsessään aiheuta mielen häiriöitä, mutta se saattaa korostaa jo olemassa olevia sellaisia, koska aivotoiminta vilkastuu. (Siksi siis täytin ne kaikki testipaperit: niillä suljettiin pois sellaiset mielen häiriöt, jotka mahdollisesti reagoisivat lääkitykseen.)

K: Onko lääke ihan oikeasti tehokas?

V: Psyykelääkkeissä on vain kaksi todella kiistattoman tehokasta lääkeryhmää: psykoosilääkkeet ja keskittymishäiriölääkkeet. Ne ovat tehossaan kaikkien muiden psyykelääkkeiden yläpuolella. Olet siis onnekas: sinulle on olemassa tepsivä lääkitys.

K: Miksi tätä lääkitystä kohtaan on niin suuret ennakkoluulot, jos tämä kerran on tehokas ja pieniriskinen? Onko tämä todella huumelääke?

V: Naurahdus. Ihan kaikkeen psykiatrian alalla on olemassa suuret ennakkoluulot. Tämä ei tee poikkeusta. Mutta metyylifenidaatti ei todellakaan huumaa ketään, Concerta imeytyy hitaasti ja tasaisesti eikä sillä ole minkäänlaisia huumaavia ominaisuuksia.

K: Jäänkö kiinni huumetesteissä?

V: Nykyisissä huumetesteissä metyylifenidaatti ei välttämättä enää sekoitu huumausaineiden kanssa. Se näkyy erikseen. Ja koska sinulla on resepti, niin ei pitäisi olla hätää. Neljällä prosentilla suomalaista on tarkkaavaisuushäiriö, et siis todellakaan ole yksin tämän kanssa.

K: Kukunko nyt öisin entistäkin enemmän?
V: Nukahtaminen saattaa joillakin vaikeutua lääkityksen alussa, mutta voi myös käydä niin, että lääkityksen avulla olet rauhallisempi ja nukahdat entistä helpommin. Jos lääke ei auta nukahtamiseen, niin voidaan harkita melatoniinin käyttöä rinnakkain metyylifenidaatin kanssa.

K: Entä lääkkeen aiheuttama verenpaineen nousu ja sydämentykytykset?

V: Lääke voi tosiaan nostaa joillakuilla verenpainetta niin, että se lopulta estää lääkkeen ottamisen. Siksi verenpainetta seurataan. Suunnilleen 90 % käyttäjistä sietää lääkkeen ihan hyvin, eikä verenpaine nouse mitenkään merkittävästi.

K: Kuinka paljon lääkettä tarvitsen, että se toimii? Painon mukaan?

V: Se on täysin yksilöllistä. Jotkut saavat hyödyn jo pienestäkin lääkemäärästä, toiset tarvitsevat enemmän. Toleranssikin saattaa joillakuilla kasvaa ajan myötä.

K: Pitääkö minun lopettaa jatkuva vahvan teen kittaaminen, kun käytän lääkettä?

V: Voisi olla viisasta, jos et halua sydämentykytyksiä. Toisaalta sinun ei myöskään enää pitäisi tarvita kofeiinin tuomaa piristystä.

K: Voinko pitää viikonloput vapaata lääkkeen otosta?

V: Voit. Lapsille sitä suositellaankin, kuten myös loma-aikoina.

Että tällaista ja paljon muutakin, enkä edes yritä väittää, etteikö osa kuulemastani olisi unohtunut saman tien ja toinen osa reissannut oikotietä toisesta korvasta ulos. Mutta aina jotain jää jäljelle aivosoluja sulostuttamaan, kun paljon kyselee.