Tipulauma

Taidan olla harvinaisen hedelmällinen kana. Minun hoivissani on satapäinen tipulauma, ja jokainen tipu ehdottomasti haluaa täyden huomioni. Ne ovat piirittäneet minut, nokkivat minua ja piipittävät kimeillä äänillään. "Valitse minut" "Piiiippiiipiipp!"
Hajamielisenä lintuna voin hoitaa kunnolla vain yhden tipun kerrallaan, mutta aina en muista sitä.

Minulla on muutama vaihtoehto:

A) Valitsen sen yhden ja yritän olla välittämättä riipivästä mökästä, jota toiset sillä aikaa pitävät
B) Alan huiskia paniikissa tipun luota toisen luo ja taputtelen jokaista vähän
D) Valitsen hauskimman tipusen siitä läheltä ja hoivaan sitä hetken, ennen kuin hylkään sen toisen hauskan tipun nähdessäni jne. jne. jne.
C) Käännyn kannoillani ja juoksen karkuun

Tässä on siis taas yksi työpäivä alkamassa. Mistäköhän aloittaisin? Häpeäkseni minun täytyy sanoa, että harvoin osaan valita sen yhden tipun/homman ja hoitaa sen ajatuksella loppuun asti. Siksipä täällä tipulauma sen kun kasvaa ja kasvaa.

Mikä on add? Osa 1

Sanan adhd tietävät useimmat, sitä käytetään arkikielessäkin synonyyminä vähän vauhdikkaammille vipeltäjille. Adhd tulee sanoista attention deficit hyperactivity disorder, eli suomeksi tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö. Add:sta on tiputettu hyperactivity pois, eli addi on tarkkaavaisuushäiriöinen, joka ei ole ylivilkas.

Se, että tarkkaavaisuushäiriöiden taustalla todella on elimellinen, neurologinen syy on aika uusi tieto. Pitkään on oletettu, ja jotkut edelleen olettavat, että vanhemmat ovat ensin kasvattaneet ylivilkkaat lapsensa pieleen ja sitten lääkitsevät nämä hiljaisiksi huumelääkkeillä. Hahhah. Ehkä tuo ajatus on syntynyt siitä, että koska kyseessä on vahvasti periytyvä ominaisuus, on hulivilivanhemmilla mahdollisesti hulivilijälkikasvua ja ulkopuolisen tarkkailijan silmiin meno voi olla vähän erikoista. 

Mutta vakavasti: tarkkaavaisuushäiriöiden taustalla on dopamiinin puute aivoissa. Addit ja adhd:t saavat tehdä lapsesta asti valtavasti ylimääräistä työtä, että saavat yskähdellen toimivat aivonsa pysymään menossa mukana. Se, miten piirteet sitten näkyvät, niitä tarinoita on yhtä paljon kuin on meitä tapauksiakin. 

Käytännössä

Aivot eivät kykene suodattamaan kaikista maailman ärsykkeistä niitä juuri siihen hetkeen oleellisia, vaan kaikki käy päälle rynnäköllä; nähdyt asiat, äänet, hajut, tuntemukset. Osa lapsista reagoi tähän aistien ylitulvaan riehumalla, osan aivot napsahtavat hetkittäin pois päältä jäähdytelläkseen. (Tässä yksi olennainen adhd:n ja add:n ero.) Aikuistumisen myötä tätä opitaan jonkin verran hallitsemaan ainakin käytöksen tasolla.

Koska dopamiini liittyy aivojen palkkiojärjestelmään ("työ palkitsee tekijänsä"), saa sen puute aikaan sen, että työ ei todellakaan palkitse tekijäänsä. Jos tehtävä ei ole mielekäs, aivot taistelevat sen suorittamista vastaan sen sijaan, että auttaisivat siinä. Aika tuhoisaa esimerkiksi koulunkäynnille. Ja tämän vuoksi meillä aikuisillakin tuppaavat tylsät velvollisuudet kasaantumaan siihen pisteeseen, että ne on pakko tehdä välttääkseen katastrofin. Ongelma näkyy vaikkapa kodin puhtaanapidossa tai työtehtävissä. 

Onko ikkunoiden pesemättömyys katastrofi? Ei todellakaan. Ellei pesemisestä ole kulunut vuosia ja kevätaurinko paistaa niihin paljastaen todella kaamean todellisuuden täynnä kuononjälkiä ja rasvaisia sormenjälkiä. Himosiisti anoppi on tulossa muutaman tunnin kuluttua kylään ja tiedät kohtaavasi jäätävää halveksuntaa. On mahdollista, että ne voi silti pestä vain sisäpuolelta. Sitten huomaat, että muukin kämppä on kaameassa kunnossa ja nyt jokainen minuutti merkitsee. Siivoat raivolla ja itku silmässä siihen asti, että anoppi koputtaa etuoveen ja sinä ryntäät vessaan korjailemaan ripsiväriä ja kokoamaan itsesi. Ehkä tällainen tilanne on tuttu monelle muullekin, mutta tarkkaavaisuushäiriöisellä se toistuu joka tilanteessa ja jokaisella elämän osa-alueella.

Tarkkaavaisuushäiriö näyttelee osaa myös aikakäsityksessä, sosiaalisessa kanssakäymisessä, organisointikyvyissä, kehon tuntemuksissa. Se näkyy ali- ja ylikeskittymisenä, riippuvaisuuksina, riskikäytöksenä, univaikeuksina. Se voi näkyä myös impulsiivisena käytöksenä, toimit ennen kuin ajattelet. 

Hyvin usein kaikesta tästä mokailusta seuraa se, että tarkkaavaisuushäiriöisellä on huono itsetunto ja monenlaisia riittämättömyyden tunteita, jotka sitten ilmenevät masennuksena ja ahdistuksena. Juuri tämä on yksi iso syy, miksi lasten kohdalla näiden häiriöiden tunnistaminen on niin tärkeää.

Nyt minun on palattava ikävämpien velvollisuuksien pariin, muuten työkatastrofi uhkaa. Jatkan aiheesta myöhemmin!