Keittiössä on kaksi eri käsityöprojektia. Olohuoneessa kolmas, neljäs ja viides. Makuuhuoneessa lojuu se paita, josta irtosi joskus nappi ja ne housut, joiden polvi pitää paikata. Eteisessä on kasa tavaroita, jotka ovat lähdössä ulos talosta. Ja työhuoneessa vasta läjiä piisaakin. Läjiä läjien päälle. Jokainen muistuttaja lisää muistuttelullaan stressikuormaani, joskus niin paljon, että haluaisin luovuttaa kokonaan ja antaa jätesäkin suun käydä. Mitä näille tekisin?
Joku viisas sanoisi, että merkkaat kalenteriin ajan sille, että hoidat asian kerrallaan pois päiväjärjestyksestä. Että jospa merkkaisin ylihuomiselle illalle klo 18: ompele nappi paitaan, jonka taittelit ylimmälle hyllylle vaatekaappiin. Ihan kiva, vaikka epäilyttävän järjestestelmällinen idea. (Olen jo oppinut, että järjestelmälliset ihmiset eivät pidä minusta, enkä minä heistä. Mitä jos itse muutun sellaiseksi?)
Suunnittelen seinäkalenterin hankkimista. Sellaisen, jossa on joka päivälle paljon tilaa ja johon merkkaan kaiken, suunnitelmatkin. Taskukalenteri minulla jo on. Montakin. Niissäkin on paljon tilaa, tyhjää, koska minulla ei ole aavistustakaan, missä ne ovat. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Seinäkalenteri, jossa on sarake joka perheenjäsenelle on jo osoittautunut tosi hyväksi. Lasten sarakkeissa lukee esimerkiksi: jumppavaatteet kouluun, pianotunti klo 16. Tunnin alkaminen pitää lukea siellä, vaikka tunti onkin samana päivänä samaan kellonaikaan koko vuoden. Muuten kyllä unohtuu. Ja jumppavaatteet, absolutely. Olen aika ylpeä itsestäni, tänä järjestelmällisenä kalenterikeväänä liikuntavälineet unohtuivat vain viisi kertaa, ja sukset&luistimet, nuo riesat, muistin joka kerta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti