Adhd, tämä uusi ilmiö

Minua niin ärsyttävät nämä joka nettikeskusteluun sikiävät kommentit siitä, miten adhd on keksitty nykyajan "sairaus", ja siitä kärsivät lapset ovat
a) ihan tavallisia vilkkaita lapsia, joita vanhemmat eivät vain osaa kasvattaa tai
b) huonojen vanhempien pilaamia muksuja. Ja lääkityshän luonnollisesti on sitä varten, että nämä laiskat vanhemmat tahtovat huumata lapsensa hiljaisiksi. Että lisääntyneet adhd-diagnoosit johtuvat vain siitä, että vanhemmuus on nykyään niin hukassa. Hohhoijaa! Up yours, sanoisin, jos en olisi niin mukava ihminen.

Otetaanpa pieni sukuhistoriikki tähän väliin. Olen aika selkeästi perinyt adhd-geenini molemmilta vanhemmiltani, mutta tarkastellaanpa tässä isäni sukua.
 

Isoisoisäni oli legendaarinen hahmo paikkakunnalla. Tunnettu bisnes- peli- ja kauppamies, jolla ei raha kauaa käsissä pysynyt, ja joka jätti arkiset maanviljelyshommat usein vaimolle ja itse reissasi markkinoilla ympäri Suomea. Hänen ympärillään oli aina vauhtia ja tapahtumaa, ja väkijuomatkin maistuivat. Supliikki oli mainio ja hanuri soi. Hauska ja lämminhenkinen, pidetty veijari tämä isoisoisäni, vaikka ei aina ihan käytännön ihminen ollutkaan.

Isoisäni taas oli uuttera maanviljelijä. Hän halusi lapsesta asti maanviljelijäksi, eikä mihinkään lukuammattiin. Jos sana ikiliikkuja voi kuvata ihmistä, olisi isoisäni ollut juuri sellainen. Hän hoiti yksin kaikki maatilan hommat, kävi sen jälkeen urheilemassa ja iltaisin osallistui aktiivisesti politiikkaan ja neljän paikalliseuran pyörittämiseen. Perhearkeen hän ei juuri ehtinytkään mukaan. Paikallaan hän ei ollut hetkeäkään, vielä vanhanakin hän uutisia katsoessaan keikkui koko ajan ees ja taas.

Oma isäni ei viihtynyt koulussa. Kiinnostavista aineista tuli hyvät numerot, mutta suurin osa aineista ei ollut kiinnostavia. Muutama ammattikoulutus aloitettiin ja lopetettiin kesken. Lopulta löytyi yrittäjyys luovalta alalta, jossa hän sai tehdä itse omat aikataulunsa ja olla oma pomonsa. Arjessa on silti välillä haasteita, nykyaikana yrittäjyys kun on aika erilaista, kuin vielä muutama vuosikymmen aiemmin.

Sitten tulen minä, joka kuulun tähän ketjuun, erilaisena kuin muut, mutta silti samanlaisena.

Ja sitten tulee tyttäreni: fiksu lapsi, jonka on välillä vaikea olla koulussa, kun aistiyliherkkyydet häiritsevät olemista. Kiltti lapsi, joka ei aina pysty nukkumaan ollenkaan. Reipas lapsi, jota saattavat poikkeamat kouluarjessa joskus jännittää niin paljon, että koulunkäynti muuttuu täysin mahdottomaksi.

Olen välillä leikkinyt ajatusleikkiä, että mitäpä, jos nämä vauhdikkaat isoisäni elelisivät lapsuuttaan nykypäivänä? Maatalousyhteiskunnassa tehtiin käytännön töitä, joihin purkaa tarmonsa, eikä koulun penkillä ollut pakko venyä. Maatalon pojalle oli eduksi olla menevä ja aikaansaapa. Vaimot ja piiat pitivät huolen arjen sujuvuudesta ja luonnon kiertokulku asetti raamit työelämälle. 1910-luvulla syntynyt menevä ja käytännönläheinen poika löysi kyllä paikkansa, mutta miten se onnistuu nykyajan tietoyhteiskunnassa?

Ah, niin, ja nämä nykyajan lääkkeet. Kultaisina vanhoina aikoina lapsia lääkittiin lääkkeillä, joissa oli heroiinia ja morfiinia (yskänlääkkeet, joita oli joka lääkekaapissa) sekä amfetamiinia (mm. suosittu särkylääke Hota-pulveri). Oopiumia sai ostaa kulkukauppiailta eri vaivoihin, ennen kuin apteekkijärjestelmä vakiintui, ja kokaiini oli hyvä tapa vieroittautua tupakanpoltosta. Että jos puhutaan nykyajan huumelääkkeistä, niin kannattaapa tuota vähän tutustua historiaan. Pieni annos metyylifenidaattia on vain pieni annos metyylifenidaattia, se ei huumaa lasta, vaan ainoastaan auttaa lapsen aivoja toimimaan samaan tapaan kuin muidenkin lasten aivot toimivat.