Meillä tässä viime viikolla ekaluokkalainen oli aamulla sairas. Kahdeksaan olisi pitänyt mennä kouluun, mutta lapsi horjahteli kalpeana ja valitteli pahoinvointia. Seisoi pytyn äärellä tippa silmässä. Kotipäivähän se sitten oli, ei tuollaista olisi kouluun voinut laittaa.
Päivän mittaan olo alkoi parantua. Ruoka maistui ihmeen hyvin vatsatautiseksi. Äitisalapoliisi alkoi tutkailla asiaa tarkemmin, ja selvisi, että lapsi ei juuri ollut nukkunut koko yönä. Kuulemma pää oli vilissyt ajatuksia, eikä niitä saanut hidastumaan. Ei pahoja ajatuksia, ihan tavallisia, mutta hurjan vauhdikkaita. Jaha, selvähän se sitten on, että aamulla on huono olo, jos ei kerran nuku.
Opettajalta kyselin, että mitäpä sinne kouluun mahtaa kuulua, kun lapsen pää on niin kierroksilla, ettei unta saa. Ei mitään erityistä, kuulemma. Ja sitten viimein alkoi raksuttaa: illalla tehtiin ostoskeskusreissu. Meidän perheen tyyliin ravattiin paikasta toiseen ja ihmeteltiin vaihtoehtoja eessuntaassun ja kiirekin siinä taisi olla. Tavaroita oli sen sata, ja värejä, muotoja, kylttejä, kuulutuksia, huutavia vauvoja. Ja vaikka kuinka oltiin ajoissa iltapalalla ja ajoissa pedissä ja iltasadutkin rauhassa luettuina, niin eipä tuo shoppailukierroksen tuoma ärsyke-overload mihinkään liuennut. Aivoilla riitti sulateltavaa koko yöksi.
Lopulta allekirjoittanut hogasi, että ihan samanlaisen yönhän sitä taisi viettää itsekin kuin lapsensa. Ding-dong-bling-blong, meillä ei enää ikinä käydä illalla kaupassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti