perjantai 18. toukokuuta 2012

Alkuun

Yleensä tarvitsen käynnistymiseen vähintään kaksi kuppia vahvaa mustaa teetä. Vaan tänä aamuna olen perustanut blogin jo ennen ensimmäinen kupin tyhjentymistä. Tämän täytyy olla vitosvaihteen päiviä. Minulla on koneessani kolme vaihdetta. Ykkönen, vitonen ja peruutus. Tekstin tuottamisessa on yleensä päällä ykkönen ja peruutus vuoronperään, ja siksipä lopputulos on monesti pyöreä nolla.

Tässä blogissa aion kuitenkin kirjoitella spontaanisti ja ilman peruutteluja, että ylipäänsä saisin jotakin ulos. Se kun ei ole mikään itsestäänselvyys. Joten pardon me - kieli ei ehkä ole vimpan päälle fiilattua, mutta se täytyy nyt vaan hyväksyä. Tämän blogin avulla haluan pohtia elämäni käänteitä tuoreen add-diagnoosin jälkeen, ja takuulla myös ennen sitä. Aion kertoa jotain myös perheestäni: add-tytöistä, add-naisista, add-mummeista. Jotakin myös adhd-pojista, adhd-miehistä ja jopa adhd-isoisoisistästäkin. Adhd on jokaisen meistä kohdalla vaikuttanut eri tavoin. Jollakin on pysähtymätön moottori, toisen moottori ei käynnisty kunnolla ikinä. Tasainen käynti on useimmille mahdottomuus. Joka tapauksessa me olemme vauhdikas ja ainutlaatuinen porukka.

Julkinen tämä blogi on siksi, että olen itse saanut valtavasti apua verkosta löytämästäni vertaistukimateriaalista. Toivon, että sinä hyötyisit minun kokemuksistani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti