Lääkityskysymyksiä ja -vastauksia psykiatrilla

Lapset laitettu kouluun, koira pissatettu ja ensimmäinen Concerta nielaistu napaan. Järiseekö maa? Salamoiko taivas? Kohta se nähdään. Kerron huomenna, miltä ensimmäinen lääkityspäivä tuntui.

Eilen oli ensimmäinen lääkärikäyntini neuropsykiatrisella poliklinikalla. Kaikki vaikutti olevan selvää kuin pläkki: olen perusterve, ja testien mukaan edelleenkin päivänselvä adhd, joten metyylifenidaattilääkitys on ensisijainen hoitomuotoni.

Nyt kun viimeinkin lääkärin kohtasin, kysyin sen sata tyhmää ja varmaankin myös älykästä kysymystä lääkityksestä, kun kerran tyhmiä kysymyksiähän ei olekaan. Wink wink. Seuraa vapaamuotoinen tiivistelmä.

Kysymys: Menenkö psykoosiin ja löytääkö mies minut lipputangosta kotiin tullessaan, eli uskallanko aloittaa tämän lääkkeen syömisen yksin ja ilman valvontaa?

Vastaus: Lääke ei aiheuta psykoosia ihmisillä, joilla se ei ole jo tuloillaan. Tuossa iässä skitsofrenia olisi jo puhjennut, jos se olisi puhjetakseen, joten sinulla ei pitäisi olla mitään riskiä mennä psykoosiin. Metyylifenidaatti ei itsessään aiheuta mielen häiriöitä, mutta se saattaa korostaa jo olemassa olevia sellaisia, koska aivotoiminta vilkastuu. (Siksi siis täytin ne kaikki testipaperit: niillä suljettiin pois sellaiset mielen häiriöt, jotka mahdollisesti reagoisivat lääkitykseen.)

K: Onko lääke ihan oikeasti tehokas?

V: Psyykelääkkeissä on vain kaksi todella kiistattoman tehokasta lääkeryhmää: psykoosilääkkeet ja keskittymishäiriölääkkeet. Ne ovat tehossaan kaikkien muiden psyykelääkkeiden yläpuolella. Olet siis onnekas: sinulle on olemassa tepsivä lääkitys.

K: Miksi tätä lääkitystä kohtaan on niin suuret ennakkoluulot, jos tämä kerran on tehokas ja pieniriskinen? Onko tämä todella huumelääke?

V: Naurahdus. Ihan kaikkeen psykiatrian alalla on olemassa suuret ennakkoluulot. Tämä ei tee poikkeusta. Mutta metyylifenidaatti ei todellakaan huumaa ketään, Concerta imeytyy hitaasti ja tasaisesti eikä sillä ole minkäänlaisia huumaavia ominaisuuksia.

K: Jäänkö kiinni huumetesteissä?
V: Nykyisissä huumetesteissä metyylifenidaatti ei välttämättä enää sekoitu huumausaineiden kanssa. Se näkyy erikseen. Ja koska sinulla on resepti, niin ei pitäisi olla hätää. Neljällä prosentilla suomalaista on tarkkaavaisuushäiriö, et siis todellakaan ole yksin tämän kanssa.

K: Kukunko nyt öisin entistäkin enemmän?
V: Nukahtaminen saattaa joillakin vaikeutua lääkityksen alussa, mutta voi myös käydä niin, että lääkityksen avulla olet rauhallisempi ja nukahdat entistä helpommin. Jos lääke ei auta nukahtamiseen, niin voidaan harkita melatoniinin käyttöä rinnakkain metyylifenidaatin kanssa.

K: Entä lääkkeen aiheuttama verenpaineen nousu ja sydämentykytykset?

V: Lääke voi tosiaan nostaa joillakuilla verenpainetta niin, että se lopulta estää lääkkeen ottamisen. Siksi verenpainetta seurataan. Suunnilleen 90 % käyttäjistä sietää lääkkeen ihan hyvin, eikä verenpaine nouse mitenkään merkittävästi.

K: Kuinka paljon lääkettä tarvitsen, että se toimii? Painon mukaan?

V: Se on täysin yksilöllistä. Jotkut saavat hyödyn jo pienestäkin lääkemäärästä, toiset tarvitsevat enemmän. Toleranssikin saattaa joillakuilla kasvaa ajan myötä.

K: Pitääkö minun lopettaa jatkuva vahvan teen kittaaminen, kun käytän lääkettä?

V: Voisi olla viisasta, jos et halua sydämentykytyksiä. Toisaalta sinun ei myöskään enää pitäisi tarvita kofeiinin tuomaa piristystä.

K: Voinko pitää viikonloput vapaata lääkkeen otosta?

V: Voit. Lapsille sitä suositellaankin, kuten myös loma-aikoina.

Että tällaista ja paljon muutakin, enkä edes yritä väittää, etteikö osa kuulemastani olisi unohtunut saman tien ja toinen osa reissannut oikotietä toisesta korvasta ulos. Mutta aina jotain jää jäljelle aivosoluja sulostuttamaan, kun paljon kyselee.

Koppi!

Voi kuulkaa, hieno päivä. Aurinko paistaa, pihan ötökät pörräävät ja tuomi tuprauttelee parfyymiä ilmoille! Ehkä ne tekivät niin eilenkin, mutta en tullut huomanneeksi.

Olin varannut täksi päiväksi ajan uudelle omalääkärilleni. Halusin jonkun minua fiksumman ihmisen mielipiteen siitä, miten tässä suossa parhaiten rämmitään. Ja hyvällä tuurilla lääkäri voi sellainen olla. Saavuin sinne juosten ja myöhässä, kuten saavun aina kaikkialle. Päälläni oli paras juhlamekkoni, koska se oli ainoa silittämättä siisti vaate, jonka pyörremyrskynä talon läpi syöksyessäni löysin. Olin siis tyylikäs, vaikka hiukset olivatkin pörrössä ja toisen korkokengän remmi oli auki ja kenkä muljahteli vaarallisesti juostessani remonttityömaan ja hämmästelevien työmiesten ohi kohti terveyskeskusta.

Onnekseni lääkäri oli kuitenkin vielä enemmän myöhässä, eikä minun tällä kertaa tarvinnut aloittaa anteeksipyynnöin ja selityksin, kuten yleensä melkeinpä joka tilanteen aloitan. Annoin lääkärille lapun, jonka olin kirjoittanut täyteen kysymyksiä. Add-päähän kun ei voi aina luottaa näissä asioissa, sillä ihan liian usein asiat ja kysymykset ja sanatkin haihtuvat pois mielestäni, ja muistan ne vasta kun tilanne on jo ohi. Lääkärikäynti meni tosi hienosti tällä tavalla. Pyörin tuolissa ja plarasin papereita samalla, kun lääkäri sai ihan selvän kuvan asioista. Se, että jäikö lääkärin puheista mitään mieleen on sitten ihan oma juttunsa. Joka tapauksessa tämä uusi omalääkärini oli ihana. Olisin halannut häntä, jos en niin inhoaisi kaulailua. Teki silti mieli!

Lopputulos 1: omalääkäri konsultoi puhelimitse erikoislääkäriä, joka ei ihan täysin torpannutkaan adhd-lääkitystä, varsinkaan kun en ole ammattiautoilija. (=Kupsahtamiseni olisi vain minun riskini.)

Lopputulos 2: minut jo kertaalleen hyvästellyt psykiatrini soitti minulle lääkärin vastaanotolle ja kertoi, että oli tehnyt kuitenkin minusta lähetteen keskussairaalaan neuropsykiatrian polille. Hän oli tullut toisiin ajatuksiin sen suhteen, voiko ihmisen jättää yksin ja ilman apua miettimään, miten tarkkaavaisuushäiriön kanssa tullaan toimeen.

Lopputulos 3: iloinen Rulla!