Parempia sananlaskuja

Suurin osa suomalaisista sananlaskuista on tyyliä: -Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää. Ollaan niin jämptisti jotta. Masentavaa. Mutta onneksi joukossa on muutama ihan pätevä.

• Aina roiskuu kun rapataan.
• Antaa tulla lunta tuppaa, männää sängyn alle!   
• Asialla on kaksi puolta.
• Autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku.  
• Ei aamusella tiedä, kuinka lystiä illalla on. 
• Ei elämä irvistellen somene.
• Ei ikävä tapa vaikka se vähän kivuttaa.
• Ei se pelaa joka pelkää.
• Ei vierivä kivi sammaloidu.
• Enempi on maailmaa kuin ikkunasta näkyy.
• Ensin mies tutkitaan, sitten vasta hutkitaan.
• Etiäpäin, sanoi mummo lumessa.
• Hommat hanskassa, hanskat hukassa.
• Hullulla halvat huvit, idiootilla ilmaiset.
• Hätäkös tässä valmiissa maailmassa.
• Joka viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa.
• Jokainen pisara muovaa kiveä.
• Jokainen taaplaa tyylillään.
• Kahvi on hyvää aamulla ja sitten koko päivän.
• Kaikkia meitä hassuttaa mutta eri lailla kutakin.
• Kolmas kerta toden sanoo.
• Konstit on monet sano akka ku kissalla pöytää pyyhki.
• Vaihtelu virkistää sano kissa ku eukolla pöytää pyyhki. 
• Kukkiihan se perunakin.
• Kun on sama pää kesät talvet, niin sattuuhan niitä vahinkoja.
• Kyllä niitä töitä pian tekis, ajatukset ne on kun ajan vie.
• Mikään ei kuivu nopeammin kuin kyynel.
• Muisti on hyvä mutta lyhyt.
• Nauru pidentää ikää. 
• Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
• Sattuuhan sitä paremmissakin perheissä. 
• Se mikä ei tapa, se vahvistaa. 
• Se parhaiten nauraa, jolla on kovin lääkitys. 
• Sikakin kyllästyy yhteen ruokaan. 
• Vahingosta viisastuu. 
• Yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos. 
• Yrittänyttä ei laiteta. 
• Älä hättäile, istu mättäälle, keitämmä kahvit, kyllä se pipo löytyy. 
• Älä murehdi. Anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää. 
• Äänellänsä se variskin laulaa. 

Kipeä napa

Maanantai-iltana se alkoi, navan kivistys. Tiistaina sitä ihmettelin, voivottelin ja peilistä pällistelin. Vähän punoitti. Yöllä heräsin, kun naapuruston kissat tappelivat, ja muistin napani. Navel pain -haulla löytyi internetistä vaikka mitä. Napatyrää, umpisuolentulehdusta, sappikiviä. Napatyrä kuulosti oikein osuvalta, olihan sitä punoitustakin, ja napatyrässä saattaa iho muuttaa väriä. Mitään sieltä ei pullottanut, mutta jostakinhan se alkaisi. Pieni ovi oli jo raollaan ja pian sieltä tursahtaisi koko hoito. Opiskelin saman tien, millainen napatyräleikkaus on ja kuinka pitkä on toipumisaika. Aamulla tiesin aiheesta jo kaiken.

Vein lapset kouluun, sidoin itselleni huivista tukivyön, ja navan kohdalle laitoin pienen pussukan täyteen pakasteherneitä. Se viilensi kivasti ja vähensi polttelua. Tyrän polttelua. Liikuin rauhallisesti ja turhaa reuhtomista vältellen pussukkavirityksessäni ja olo tuntuikin paremmalta. Aloin ajatella tulevaisuuttani, miten hankalaa elämistä olikaan tiedossa. Illalla, apupussistani huolimatta, napani oli niin kipeä, että köpöttelin kyyryssä. Päätin mennä lääkärille. Sain ajan tälle päivälle.

Mukava ja korrekti omalääkärini kuunteli oireeni, tutki vatsani ja antoi diagnoosinsa. Napani iho on ärtynyt. Sain reseptillä kortisonivoidetta. Kuulemma perusterveet aikuiset ihmiset eivät sairasta napatyrää, varsinkaan napatyrää, jota ei ole.Vatsaani avautunut pikku ovi loksahti kiinni.

Olen tottunut siihen, että osaan olla nolo tyyppi, mutta aina se vähän kirpaisee.

Täydennystä:

koska tälle sivulle näyttää osuvan sen verran monta googlehakua termillä "kipeä napa", niin kerronpa vielä teille navan kiusaamille, että tulehtunut napa voi ihan oikeasti olla yllättävän kipeä. Jos se punoittaa, niin kokeilkaahan kortisonivoidetta ja kuivatkaa iho huolella pesun jälkeen. Napa on sellainen kolo, joka saattaa tulehtua kuulemma aika helpostikin, sanoi lääkäri. Napa saattaa kipeytyä myös liian tiukoista vaatteista. Ja raskausaikana se vasta kipeytyykin, ja se kipu paranee vasta synnyttämällä.

Aikainen lintu se madon nappaa ja muuta soopaa

Ei vaan jaksa odottaa. Mitään. Ikinä. Sitä voisi luulla, että kärsivällisyys kasvaa, kun ikää tulee, mutta ei se auta. Viet lapsesi yhtä usein kouluun myöhässä kuin itse aikanaan myöhästyit koulusta, sillä kammoat tilannetta, että odottelisit koulun pihalla jotain tapahtuvaksi. Ja toisekseen sytyt eloon ja lähtötoimintaan vasta, kun myöhästymisen uhka on jo ilmassa. Niin vain käy.

Lääkäriltä. Junasta. Työkeikoilta. Tapaamisista. Jos et myöhästy, tulet viime tipassa, juosten. Kiireen hurma on koukuttavaa, kun taas paikallaan odottaminen kiduttavaa. Lähdön lähestyessä häslätään kiireessä, unohdutaan sivuraiteille ja kellonviisarit tikittävät kohti katastrofilukemia. Ja se on aina yhtä noloa. Yrität selittää ystävillesi, ettei se johdu siitä, ettetkö arvostaisi heitä. Myöhästyt myös huipputärkeistä menoista, kuten omista häistäsi tai rakkaittesi hautajaisista.

Oikeastaan, mitä perusteellisemmin valmistaudut, sen varmemmin myöhästyt, sillä lumoudut valmistelemisesta ja teet siitä taiteenlajin, keksit uusia yksityiskohtia ja mitä enemmän on aikaa valmistautumiseen, on aikaa myös keksiä muuta tekemistä, kuten sellaista, että kammataksesi hiuksesi sinun pitää järjestää koko kaappi uudelleen, koska lempikampasi on hukassa. Tai että lapsesi tarvitsevat kuviolakkaukset varpaankynsiin. Tai että pitää googlata, kuka keksi kynsilakan. (Inkat koristelivat kyntensä kotkankuvilla. Sen jälkeinen kynsilakan historia on piilossa, mutta 1800-luvulla alkoi keittokirjoihin ilmestyä kynsimaalireseptejä. 1917 alkoi teollinen kynsilakan valmistus, muttei siitä välitöntä hittiä tullut. Kynsilakan käyttöä pidettiin alkuun vähän epäilyttävänä, psykiatrien mielestä kynsilakan käyttö heijasteli itsetuhoisuutta ja oman ruumiin runtelemista. Lisäksi suttuiset naiset saivat kätevästi lakalla likaiset kynnenaluset piiloon.)

Kotona on käyty muutamakin keskustelu siitä, miksi eteisen kellon pitää olla vähintään viisi minuuttia edellä. Sen pitää olla edellä siksi, että se huijaisi minua. Tiedän, että se on edellä, mutta aivoni menevät silti halpaan, koska haluan uskoa, mitä näen. Siksi ryntään matkaan siinä vaiheessa, kun eteisen kellon mukaan olen myöhästymässä, ja näin minulla on viisi ekstraminuuttia aikaa olla myöhästymättä. Se riittää usein.

Tämän add-diagnoosin takia sitä joutuu nyt pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta. Nyt tiedän, mikä minut ajaa myöhästelyyn. Se, että tarvitsen lähtökiireen adrenaliinitujauksen toimiakseni tehokkaasti, kuten myös se, että paikoillaan odottelu on niin minusta tylsää, että keksin sujahduksessa sata parempaa tapaa käyttää aikani. Ei se taida siitä sen hyväksyttävämpää tehdä muiden ihmisten silmissä, mutta itselleni se on tehnyt sen, että pelkkien itsesyytösten sijaan olen alkanut nähdä myös tiettyä huumoria tekosissani.