Appi ja anoppi ilmoittivat tulevansa meille muutamaksi päiväksi joulua viettämään. Laitankohan heidät ruokakaappiin, se kun on ainoa siisti paikka tässä talossa? Ja kiitos siitä miehelleni, kun siivosi sen. Tämä miniä on sellainen talousihme, että anopin silmät vain pyörivät päässä. Mutta antaa pyöriä. Meidän talous on omanlaisensa, uunissakin on savustustoiminto, hiilet pohjalla ja kaikki. (Anoppi kurkkaa sinne taas ensi töikseen.)
Palailen, kun alkaa taas tapahtua. Tämä kaamos on hidastanut kaiken aivotoimintani minimiin, ja add:lla se minimi on hyvin mikroskooppinen määrä mitään liikettä. Minusta tuntuu, että päässä kolisee, kun käännän sitä, ja se onkin ainoa, mitä siellä tapahtuu. Silloin kun pitäisi tapahtua.
Yöt sen sijaan ovat kiihkeää aikaa, sen sata pientä yksityiskohtaa kiertää karusellia ja joululaulut raikaavat. Olen nukkunut viimeksi marraskuussa yli neljän tunnin yöunet. Eli ne talviunet olivat oikeasti puijausta. Tämä tila muistuttaa enemmän sammakoiden ja kaikenmaailman ruutanoiden horrostamista. Ainoa, mikä liikkuu on ajatukset, ja nekin jossain huurusfääreissä.
